Viveca Sten: Pinnan alla

Varmaa viihdykettä joutilaaseen kesäpäivään löytää tästä ruotsalaiskirjailijan elämänmakuisesta dekkarista. Pinnan alla mennä kolkuttaa kohti määränpäätä tasaisesti kuin arvoituksilla lastattu juna ja lukija pysyy hyppysissä paremmin kuin hyvin. Jos tarina alkaa kuulostaa etäisesti tutulta, se voi johtua siitä, että Stenin kirjoista on tehty myös tv-sarja.

Nora Lindenin avioliitto on hajoamassa. Hänelle on juuri paljastunut miehensä suhde toiseen naiseen ja yhdessä jatkamisen edellytykset vaikuttavat olemattomilta. Tuntiessaan olevansa umpikujassa Nora ottaa mukaan heidän poikansa ja suuntaa Sandhamnin saaristosta perimälleen huvilalle selvittämään ajatuksiaan. Ensi silmäyksellä saaristossa kaikki vaikuttaa olevan ennallaan, mutta eipä olekaan: idylli on saanut vakavan särön edellissyksynä, kun vakituisiin asukkaisiin kuuluva nuori nainen, Lina Rosén, on kadonnut jäljettömiin eräänä myrsky-yönä. Elämä on kuitenkin jatkunut, mutta jokseenkin raunioittanut Linan vanhemmat.

Nora ja lapset asettuvat huvilaan taloksi. Pojat välillä tiedustelevat tuleeko isäkin lomalle heidän kanssaan, ja Nora väistelee totuutta vastaten isän olevan kovin kiireinen. Leikkiessään pojat juoksentelevat pitkin metsiä, kunnes tekevät karmean löydön. Vaikuttaa siltä, että eläimet ovat kaivaneet esiin ihmisruumiin osia. Paikalle saapuu rikosylikonstaapeli Thomas Andreasson, joka on Noran vanha ystävä ja tutki aikoinaan Linan katoamista. Pian metsästä löydetyt jäänteet varmistuvat Linaksi ja kuolema murhaksi. Tieto järkyttää saarelaisia ja erityisesti Linan vanhempia. Uhrin viimeisten hetkien selvitys käynnistyy uudestaan ja poliisi puhuttaa Linan ystäviä. Nyt kun aikaa on kulunut, nuoret pystyvät puhumaan tapahtuneesta paremmin ja uusia tiedonmuruja alkaa tipahdella. Veneturma, ystävän kuolema, väkivaltainen poikakaveri… Linan murhan motiiveiksi löytyy useampikin vaihtoehto.

”Nora pukeutui aamutakkiin ja sujautti kuluneet harmaat tohvelit jalkaan. Talossa oli hiirenhiljaista, ja ikkunan takana oli sysipimeää. Noraa melkein kadutti, ettei hän ollut matkustanut takaisin kaupunkiin poikien kanssa. Äkkiä hänelle tuli yksinäinen ja turvaton olo. Mutta hän oli lukinnut ulko-oven huolellisesti palattuaan kotiin, jättänyt keittiönvalot palamaan ja tarkastanut ylimääräisen kerran, että kuistin ovi oli lukossa. Nora kietoi aamutakin tiukemmin ylleen ja yritti torjua pelon. Koskaan ennen hänestä ei ollut tuntunut epämiellyttävältä olla yksin talossa. Normaalisti hänellä oli täällä aina turvallinen olo, vaikkei olisikaan sesonki. Mutta nyt ei ollut normaalisti.”

Nykyhetken rinnalla kuljetaan yli sadan vuoden takaisissa tapahtumissa. 1800-luvun lopussa elämä oli ankaraa, elanto oli niukassa, työtä tehtiin tunteja laskematta ja myös perheen lapset joutuivat tekemään osansa. Ujo ja jäykkä Gottfrid saa morsiamekseen uskomattoman ihanan Vendelan. Nuorenparin elämä vaikuttaa lupaavalta, mutta Thorwald-esikoisen syntymän jälkeen kaikki menee jotenkin pieleen. Vendela muuttuu epäsiistiksi, sulkeutuneeksi ja itkuiseksi. Gottfrid on syvästi hämmentynyt Vendelan muuttumisesta, eikä osaa auttaa häntä sen paremmin kuin luoda toimivaa yhteyttä poikaansa. Thorwaldista kasvaa hento ja arka poika, joka ei täytä isänsä odotuksia miehestä ja suvun jatkajasta. Isän ahdistuneisuus löytää vain kaksi purkautumistietä, väkivallan ja ankaran uskonnollisuuden. Thorwaldin elämä on jokseenkin kurjaa, ja lopulta hän katoaa. Mihin Thorwald joutui? Tappoiko isä hänet vai hukkuiko hän yrittäessään paeta saarelta?

Loppua kohden aikatasojen tapahtumat alkavat kietoutua yhteen. Vanhoilla teoilla on pitkät jäljet, vai miten se menikään.

Kirjan rakenne on sinällään aika tavanomainen, mutta toimiva, ja juoni yllätyksellinen. Luvut ovat lyhyitä ja nykyhetken ja menneen ajan tarinat vuorottelevat tiuhaan, mikä tekee lukemisesta helppoa ja intensiivistä. Historiajaksot ovat paikoitellen vaikuttavia. Muistan kun luin kirjan ensimmäisen kerran ja suorastaan ahdistuin Thorwald-paran elämästä. Että ihan kevyeksi viihteeksi tätä ei voi kutsua, mutta sopii ajankuluksi sateiseen päivään kuin nenä päähän.

Viveca Sten: Pinnan alla (I grunden utan skuld)
WSOY 2014, Bon-pokkarit
Omasta kirjahyllystä

Arvio:****

Advertisements

5 thoughts on “Viveca Sten: Pinnan alla

  1. Olen lukenut pari kirjaa tästä Stenin sarjasta, ja leppoisaan menoon on ollut mukava palata aina silloin tällöin. Juhannusmurhia luin viime vuonna tähän aikaan, ja oli oikein hyvä.

    Liked by 2 people

    1. Leppoisuus on rentouttavaakin. Mietin eilen, että nämä jotenkin mennä soljahtavat. Joidenkin kirjojen lukeminen käy melkein työstä eikä valmista tunnu tulevan millään. Mutta Steneissä pari tuntia kirja kädessä ja hupsheijaa ollaan melkein puolivälissä. Se on suorastaan palkitsevaa.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s