Dolores Redondo: Näkymätön vartija

nakymaton_vartija_taka

Olen saanut uuden ystävän. Siltä nimittäin tuntuu luettuani tämän kirjan. Löysin Redondon tuotannon Facebookin Dekkariryhmässä näkemäni suosituksen perusteella. Nyt kiiruusti haalimaan opuksen jo ilmestyneitä jatko-osia!

Amaia Salazar on nuori ja menestynyt rikostutkija, jonka yksityiselämää varjostavat vaietut salaisuudet. Avioliitto amerikkalaisen Jamesin kanssa kukoistaa, mutta kovasti toivottuja lapsia ei perheeseen kuulu. Oman lapsuudenkotinsa ja perheensä kanssa Amaia on vähän tekemisissä vanhaa tätiä lukuunottamatta, sillä lapsuudessa koetut tapahtumat painavat yhä raskaina hänen mieltään. Nyt Amaian täytyy kuitenkin palata Baskimaan vuoristoseudulla sijaitsevaan kotikyläänsä, sillä hänet nimitetään johtamaan siellä tehtäviä murhatutkimuksia.

Syvällä Navarran ikimetsissä on liikkeellä sarjamurhaaja, joka saalistaa nuoria tyttöjä ja tehtyään surmatyönsä asettaa heidät esille rituaaliuhrien tapaan. Amaian tiimi saa purtavakseen kovan pähkinän, sillä rikospaikoilta löytyy hämmentäviä johtolankoja eivätkä tutkimukset vaikuta etenevän lainkaan. Ruumiiden läheisyydessä on eläinten karvoja, ja huhutaan, että paikkakunnalla on liikkeellä karhu. Rikostutkintaa ei helpota sekään tieto, että metsässä on nähty outo basajaun, kaksi- ja puolimetrinen karvan peittämä kansantaruhahmo.

Paluu kotikylään ei ole Amaialle helppo. Ennen pitkää hän ajautuu törmäyskurssille oikukkaiden sisarustensa kanssa ja muistot lapsuudessa koetuista traumoista alkavat puskea pintaan. Työrintamallakaan eivät asiat suju leikiten, sillä vanhemmat miespuoliset kollegat suhtautuvat nuoreen naisjohtajaan kuka mitenkin, joku jopa kyseenalaistaen hänen asemansa. Suurimpana murheena Amaialla on kuitenkin hänen oma menneisyytensä, joka vaikuttaa toimivan henkisenä blokkina poliisitutkimuksen etenemiselle. Lopulta selviää, että hänen perheellään on jokin yhteys surmatöihin. Amaia joutuu käymään romahduksen partaalla, jotta menneisyyden haamut hellittävät otettaan ja hän saa ratkaistua rikokset.

Tässä kirjassa on monta ulottuvuutta: siinä on murhia tutkiva poliisi, psykologista jännitystä, ihmissuhdekiemuroita, yhteiskunnallista naisasiaa, vanhaa ja hiukan pelottavaakin kansantarustoa ja huikeaa luontoa. Ja vaikka murhat selviävät, tarina jää ihan pikkuisen kesken. Trilogian seuraavat osat Luualttari ja Myrskyuhri on pakko saada hyppysiin.

Olen asettanut itselleni viiden tähden arvioon aika kovan mittarin, Remeksen Jäätyvän helvetin. Ajattelinkin ensin, että Näkymätön vartija saa neljä tähteä. Mutta ei, kyllä se saa viisi. Viimeinen tähti tulee kirjan hienoista miljöökuvauksista.

”Metsä oli mystinen ja maaginen. Suuret tammet, pyökit ja kastanjat peittivät vuorenrinteet ja niiden lomassa kasvoi paljon muita lajikkeita, niin että rinteet täyttyivät lukuisista eri sävyistä, muodoista ja kontrasteista. Tuo metsä tarjosi monenlaisia aistimuksia: siellä vierailijaa olivat vastassa ikiaikainen luonto, pyökkien ja kuusien takaa kantautuva mahtipontinen veden jylinä, Baztanjoelta nouseva viileä raikkaus, satunnaiset eläinten ja sekä maahan putoilevien lehtien äänet.”

nakymaton_vartija_kansiDolores Redondo: Näkymätön vartija (El guardián invisible)
Gummerus 2015
Omasta kirjahyllystä

Arvio:*****

Advertisements

3 thoughts on “Dolores Redondo: Näkymätön vartija

    1. Minua aluksi hiukan arvelutti kirjan yliluonnolliset piirteet, mutta käänsin kelkan lukiessa. Olen samaa mieltä: tarina on mukavasti erilainen kuin yleensä dekkareissa. Mystiset hahmot ja kertomukset tuovat lisäjännitystä. Välillä tuntui ettei lukemista edes uskalla lopettaa ennen kuin pääsee vähemmän jännittävään kohtaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s